Meistä

Toiminta-ajatuksemme perustuu tahtoon toteuttaa yksilöllistä ja kiireetöntä kotihoitoa, jossa asiakas kohdataan aina arvostavasti
ja välittävästi.

Tavoitteenamme on mahdollistaa ikäihmisten itsenäistä selviytymistä omassa kodissa hoivapalvelujen turviin.

Toiminta-ajatuksemme perustuu tahtoon toteuttaa yksilöllistä ja kiireetöntä kotihoitoa, jossa asiakas, pääsääntöisesti kotona asuvat vanhukset, mutta myös muut hoivaa tarvitsevat, kohdataan aina arvostavasti ja välittävästi. ​

Toimintaperiaatteenamme on tarjota laadukasta, turvallista ja asiakaskeskeistä hoitoa ja hoivaa kotihoidon kriteereiden mukaisesti. Toteutamme hoidon kuntouttavalla työotteella, jonka tarkoituksena on hoito- ja kuntoutussuunnitelman mukaisesti hoitaa askareita ja asioita yhdessä asiakkaan kanssa.

Yrityksemme toiminta on aluehallintoviraston hyväksymää ja toimimme palvelusetelipalveluiden tuottajana.

Toimintaperiaatteenamme
on asiakkaan omatoimisuuden tukeminen.

Teemme asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa palvelusopimuksen, jossa näkyy palvelun hinta ja määrä, sekä hoitosuunnitelman, joiden mukaan palvelu toteutetaan. Suunnitelmassa huomioimme asiakkaan omat voimavarat, missä apua tarvitaan sekä miten apu toteutetaan. Kirjaamme myös omaisen osallistumisen asiakkaan arjessa selviytymisessä.

Arvomme

  • Ihmisarvon kunnioittaminen

    Jokainen asiakas on yksilö, jonka hoidossa otetaan huomioon hänen omat voimavaransa, mielipiteensä sekä itsemääräämisoikeutensa.

  • Luottamus

    Toimimme tasa-arvoisesti ja rehellisesti avoimuuden periaatteella, ansaitsemme luottamuksen teoilla ja pidämme lupaukset.

  • Oikeudenmukaisuus

    Kaikki ovat samanarvoisessa asemassa. Sekä asiakkaita että työntekijöitämme kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

Kannustamme asiakkaita omatoimisuuteen ja osallistumaan omaan hoitoonsa teoin ja sanoin.

Kotihoidossamme asiakkaat voivat elää aktiivista elämää esteettömässä ja turvallisessa ympäristössä. Tarkoituksemme on mahdollistaa asuminen omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista ja samalla korostaa vastuun ottamista omasta elämästä. Lisäksi turvaamme itsemääräämisoikeutta ja tuemme yhteisöllisyyttä. Tavoitteenamme on asiakkaiden toimintakyvyn tukeminen, niin että kotona asuminen mahdollistuu toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta.

Haluamme tarjota tasa-arvoista kotihoitoa kaikille, siksi otamme huomioon myös maahanmuuttajataustaiset asiakkaamme. Hyvin usein Suomeen muuttaneet ikäihmiset tarvitset apua, mutta eivät puhu sujuvaa suomea. Siksi palvelemme myös darin, farsin, kurdin ja venäjän kielellä.

Yhteistyökumppanimme

Päijät-Soten palveluntuottajana meillä on käytössä tilaajan järjestämä lääkäripalvelu, jonka tuottaa tällä hetkellä ostopalvelun kautta mm.Pihlajalinna. Yrityksen vastuulääkärinä toimii Pihlajalinnan vastuulääkäripalvelu. Yrityksellemme on laadittu lääkehoidonsuunnitelma, joka päivitetään vähintään kerran vuodessa. Lääkehoidonsuunnitelmaa apuna käyttäen pystymme tarjoamaan asiakkaillemme turvallisen lääkehoidon.


Tarjoamme asiakkaillemme aikaa ja kiireetöntä arjessa selviytymistä.